Joka tytön unelma julkaistiin uudistuneen Regina -lehden nettisivuilla kuukauden novellina maaliskuussa 2013.
Linda kurtisti kulmiaan ja manasi ääneen nuoleskellessaan paahtoleivän päälle sulaneesta voista kiilteleviä sormiaan samalla, kun kuumeisesti naputti tietokonettaan. Linda puhui yksikseen, hän puhui yksikseen paljon, oli tottunut siihen miehen ollessa suurimman osan ajasta matkoilla. Iso asunto tuntui autiolta ja kolkolta jos siellä ei puhunut ääneen. Valkoiset seinät suurine tauluineen olivat kaukana toisistaan, avarasta huoneesta seuraavaan oli pitkä matka yksin ollessa. Ruokailusalin seinään tapetoitu kuohahtaen aukeavan samppanjapullon jättikokoinen kupliva kuva näytti vähän hassulta kaikkina muina viikonpäivinä paitsi lauantaina. Mutta lauantaita varten se oli suunniteltu, kaikkia niitä lauantaita, kun mies olisi kotona ja he olisivat seurueensa kanssa syömässä ennen juhlimaan lähtöään. Kilistelisivät kuohuviinilasejaan ja nauraisivat, pitäisivät hauskaa yhdessä. Samppanja oli muodikasta, se oli muodikasta aina.
Linda istui suuren valkoisen keittiönpöydän ääressä kuitenkin yksin. Hänellä oli edessään linjakas ja raikkaan näköinen läppäri, herkullinen kullanruskea paahtoleipä ja huumaavan tuoksuinen vaalea kahvi. Jos muita ihmisiä ei laskettu, mitä muuta hän olisi voinut elämäänsä toivoa? Ei oikeastaan yhtään mitään, hänellä oli kaikki. Paitsi ne muut ihmiset.